Takaisin töihin

Elokuu ja yrityksemme neljäs toimintavuosi on alkanut. Näkymät ovat hyvät ja tulos on muodostunut positiiviseksi, josta suuri kiitos ihanille asiakkaillemme. Paljon olemme näiden yrityksen ”lapsuusvuosien” aikana saanut tehdä mielenkiintoisia hankkeita. Toivottavasti sama tahti jatkuu ja asiakkaat edelleen luottavat meidän palvelumme laatuun.

Kaikki projektit ovat aina erilaisia ja jokainen omalla tavallaan haastava ja mielenkiintoinen. Yhtään kertaa ei ole kaduttanut, että hyppäsin yrittäjäksi. Kun työ tuottaa tulosta niin se jos jokin lataa yrittäjän isolla innolla katsomaan ja suunnittelemaan tulevaa syksyä. Vielä aurinko paistaa ja uimavedet ovat lämpimät. Onneksi kovimmat helteet helpottivat, niin järkikin toimii selkeämmin.

On aika suunnata ajatukset tulevaan. Aikatauluttaa, suunnitella, visioida ja vaikka haaveilla syksyn ja talven ohjelmia.

Meillä oli onnistunut ja hyvän palautteen saanut Hankintojen peruskurssi kesän alussa. Siihen toivottiin jatkoksi syventävää koulutusta. Syksyn aikana onkin tulossa muutama koulutus, muun muassa urakkahankinnoista ja hankintasopimusten valmistelusta. Näistä saatte lisätietoa elokuun aikana.

Keväällä julkaisimme tietoa Hankinta-ammattilainen ryhmittymän tiivistyneestä yhteistyöstä. Tämä tarkoittaa, että Ju-Ha Consulting Oy, Lakitoimisto Eero Kokkonen Oy ja Vistaco Oy ovat tehneet keskinäisen sopimuksen yhteistyöstä, jolla vahvistamme meidän jokaisen osaamista ja laajennamme palvelutarjontaamme. Näin meidän asiakkaamme saavat entistäkin parempaa hankintaosaamista käyttöönsä. Katso meistä https://hankinta-ammattilainen.fi/ 

Ju-Ha Consulting Oy:ssä myös omaan tietoon ja taitoon tulossa lisäystä. Syyskuun alussa meillä aloittaa yksi henkilö lisää. Hän on vahvan hankintaosaamisen omaava rakentamisen DI. Hänestä kuulette lisää syyskuussa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Sitten meitä on jo kolme.

Aloitetaan arki iloisin mielin.

Muista, jos tarvitset tukea, apua tai koulutusta, soittele tai meilaa. Me olemme sinua varten ja hoidamme hankintasi hyvällä ammattitaidolla.

Elokuisin terveisin

Mia