Suunnitellaan syksyä ja hyviä hankintoja

Lomat on pidetty ja jälleen istutaan koneen ääressä, välillä katselleen ikkunasta ulos. Vielä on kesää jäljellä… soi radiosta ja mieli palaa aika ajoin pihatöihin, jotka jäivät jälleen lomalla puolitiehen. Jostain syytä ne ei koskaan tunnu kokonaan tehdyiltä ja piha valmiilta.

Onkohan hankintojen kanssa samoin? Ei kai, tai voi olla, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Onko täydellistä hankintaa edes olemassa?

Kevään ja kesän aikana on tiedotusvälineissä ollut eri tyyppisiä kannanottoja julkisiin hankintoihin. Keväällä puhuttiin siitä, että julkiset hankinnat eivät kiinnosta yrityksiä. Että ei saada tarjouksia. No, minulla on erilaisia kokemuksia. Pitkällä kokemuksella voin väittää, että vain yhteen hankintaan kahdestakymmenestä tulee alle kolme tarjousta. Väitän, että siinä tutkimuksessa joka keväisen keskustelun aiheutti. oli kyse hyvin pienestä ja hieman liian rajatusta otannasta. Tulokset vain saivat turhankin laajasti huomiota, väitettiin että julkiset hankinnat ovat rikki.

Kesän aikana on myös HS:ssä ollut mielipidekirjoituksia hankintojen laadusta. Kritisoitu vain hinnalla kilpailuttamista ja esitetty vastaukseksi käänteistä kilpailutusta ja toisessa kommentoinnissa laadun parempaa määritystä. Minä väitän, että tähänkään ei ole oikeaa tai väärää vastausta, vaan kaikki hankinnat ovat erilaisia ja vaativat kukin oman tapansa ja menettelynsä tuottaakseen hyvää laatua.

Mikä on hankinnassa laatua? Jokaisessa hankinnassa laatu koetaan eri tavalla. Jos on kyse hoiva- tai hoitopalveluista, laatua on loppuasiakkaan kokema laatu; hyvää kohtelua ja osaavaa hoitoa. Laadukkaasti toteutettu hoivapalvelu on aivan erilainen kilpailutettava kuin esimerkiksi tietotekniikan lähitukipalvelut tai teiden talvikunnossapito.

Kaikissa hankinnoissa tulee määrittää hankittava laatu, jotta ylipäätään saadaan vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjoajalle laadun määritys ja hankinnan vaatimukset ovat se tieto, jolla tarjous tehdään ja tarjoushinta lasketaan.

Suurimmat ongelmat tulee kun hankintaa ei suunnitella ja valmistella kunnolla. Oli päätösperusteet sitten halvin hinta tai kokonaistaloudellinen edullisuus, on varmasti mahdollisuudet tehdä onnistunut ja laadukas hankinta.

Varataan hankinnoissa aikaa suunnitteluun ja valmisteluun. Käydään markkinavuoropuheluita palveluntuottajien kanssa. Kysytään heiltä, mikä on heille laatua? Miten he laatua mittaavat ja millaista laatua ovat tarjoamassa? Kysytään myös hankinnan loppukäyttäjiltä, mikä on heille laatua ja mikä ei? Hankinnan valmistelu on viestintää. Hankinnan valmistelijan tulee uskaltaa esittää kysymyksiä, valmistelussa ei ole tyhmiä kysymyksiä on vain hyviä kysymyksiä.

Tehdään siis hyvät pohjatyöt. Viestitään puolin ja toisin. Muistetaan että jokainen hankinta on omanlaisensa ja se mikä sopii toiseen ei välttämättä sovi toiseen. 

Hyvää syyskautta kaikille tasapuolisesti ja syrjimättä 

Mia