Syksyn koulutukset julkaistu!

Tänä syksynä panostetaan ostamisen osaamiseen ja sen kehittämiseen.

Koulutamme kolmen päivän, neljän teeman kokonaisuuden tällä ajatuksella Raisiossa, aivan toimistomme naapurina olevan Hotelli Loimun tiloissa. Tervetuloa mukaan kouluttautumaan kanssamme!

21.9.2023 aloitetaan Julkisten hankintojen perusteilla

12.10.2023 aamupäivässä pureudutaan markkinatiedon hankintaan ja hallinnointiin. Samana iltapäivänä aiheena on Urakkahankinnan ABC.

9.11.2023 viimeistellään kokonaisuus otsikolla Toimiva sopimus ja sopimusseuranta.

Kouluttajina kokonaisuudessa toimivat Ju-Ha Consulting Oy:n oman asiantuntijat, kunkin vahvuuksien mukaisesti. Olemme käytännönläheisiä ja innostumme aiheista. Luvassa on siis mukaansatempaavat, antoisat koulutuspäivät!

Koulutuspäivään sisältyvät aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi. Halutessaan voi poiketa myös omakustanteiselle lounaalle johonkin Raision torin lukuisista ravintoloista.

Raisioon on helppo tulla. Hotelli Loimu sijaitsee aivan Raision keskustassa, joka on näppärästi teiden E8 ja E18 risteyksessä isojen, parkkikiekkoa edellyttävien parkkipaikkojen kera. Hotellin tilat ovat esteettömät. Oma toimistomme sijaitsee viereisessä rakennuksessa.

Toivotamme sinut tervetulleeksi yhteen tai useampaan koulutuspäivään kanssamme!

Jaa kaverille:

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Juhlaseminaari 12.2.2026

Ju-Ha Consultingin 10-vuotisjuhlaseminaari kokoaa Turkuun hankintojen ammattilaiset, elinvoiman rakentajat, yritykset ja tulevaisuuden tekijät pohtimaan yhtä kysymystä: mitä julkisissa hankinnoissa pitäisi aloittaa nyt, jotta ne toimivat paremmin seuraavan 10 vuoden aikana? Päivä huipentuu gaalaillalliseen Aurajoen rannassa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

LUE LISÄÄ >