Joulunaika 2023

On tullut aika kiittää vuodesta 2023, joka on jälleen sisältänyt hienoja ja onnistuneita hankintoja. Iso kiitos kaikille asiakkaillemme luottamuksesta. Jatketaan hyvässä yhteistyössä 2024!

Joulun aikaan olemme töissä 21.12.2023 saakka. Perjantaina 22.12.2023 olemme sitten jo tonttuhommissa. Välipäivinä päivystämme, joten saa soittaa jos jotakin yllättävää tulee vastaan. Tammikuussa aloitetaan sitten uusi hankintavuosi ladatuilla akuilla ja täyttä häkää.

Onnea ja iloa joulunaikaan!

Hyppäsin tuntemattomaan – julkiset hankinnat yllättivät

Leena Alhonpää

Kaksi kuukautta julkisia hankintoja on nyt takana, ja minulla on uutta asiaa opittuna hurja määrä. Monen monta asiaa vielä opittavana, mutta onneksi on upean työyhteisön tuki, opastus ja tsemppi takana. Saan oppia parhailta; nämä ihmiset täällä ovat asiantuntijoita sanan varsinaisessa merkityksessä.

Saan olla osaamaton ja tietämätön. Kysymyksiini jaksetaan vastata, ja kerrotaan myös isompi asiakokonaisuus kysymykseni taustalla. Minulle annetaan koko ajan enemmän vastuuta, ja saan itsenäisesti pohtia, miten tiettyä asiaa aletaan ratkoa. Minulle tämä on oikea tapa oppia: haluan tietää, miksi jotakin tehdään.

Tänne tullessani käsitykseni julkisista hankinnoista oli luokkaa ”halvin tarjous pitää valita”. Eikä itse prosessikaan ollut millään tavalla tuttu. Ensimmäisiä oivalluksiani oli, että taidan itse olla melkoinen sääntöfriikki! Minun tietynlaista järjestystä halajava mieleni on taivaassa, kun hankintalaki määrää esimerkiksi, että tarjouksen on oltava sinä tiettynä päivänä, sinä tiettynä kellonaikana järjestelmässä. Muuten olet ulkona.

Ymmärrys on kasvanut valtavasti. Ymmärrys ja osaaminen itse päivittäisistä työtehtävistä, mutta myös laajempi ymmärrys julkisista hankinnoista ja niiden prosesseista. Ja mitä enemmän opin, sitä enemmän kasvaa tarve tietää ja oppia lisää. Tämähän on ihan äärimmäisen mielenkiintoista! Jo tässä ajassa olen ehtinyt tutustua ja perehtyä moneen mielenkiintoiseen aiheeseen ruokaleipien suola- ja kuitumääristä oppilaskuljetusten reittien pähkäilemiseen. Tässä ikään kuin sivussa ja huomaamatta tulee oppineeksi kaikenlaista!

Ymmärrys on kasvanut toisellakin tavalla. Olen tajunnut, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Koska sitä hinnaltaan halvinta tarjousta ei tarvitse hyväksyä. On olemassa tapoja vaikuttaa siihen, millainen sopimus halutaan. Millaisia ruokaleipiä eskarilaiset syövät tai millaista bussireittiä koululainen kulkee.  


Ensi viikolla onkin sitten Hankinta-Suomi-syysseminaari! Ollaan siellä Hilman kanssa seminaarihumussa; tule nappaamaan hihasta niin höpistään!


Leena Alhonpää on aloittanut Ju-Halla hankinta-assistenttina ja Inkerin vanhempainvapaan sijaisena kesällä 2023. Hän valmistuu aivan kohta tradenomiksi Turun Ammattikorkeakoulusta ja on toiminut aiemmin pitkään kaupan alalla.

Nopea, ketterä, innovatiivinen

Teimme syksyn alun kunniaksi pienen asiakastyytyväisyyskyselyn. Samaan aikaan saimme ihan kasvotusten kuulla olevamme innovatiivisia ja ketteriä. Haluamme esittää lämpimät kiitokset kaikesta palautteesta ja kyselyymme vastanneille!


Pureudutaanpa hetki saamaamme palautteeseen, jonka voi siis todellakin tiivistää sanoihin nopea, ketterä, innovatiivinen. Isoja sanoja. Meille ne kaikki merkitsevät kuitenkin varsin samaa asiaa, meitä. Olemmehan pieni ja ketterä tiimi. Se on suurin voimavaramme, mutta myös Akilleen kantapäämme.


Pienessä tiimissämme ei ole tarkkaa hierarkiaa. Sille ei yksinkertaisesti ole tarvetta. Pyrimme yhteisvoimin jakamaan työtehtävät ja vastaamme kukin asioiden etenemisestä. Jokainen saa vaikuttaa ja antaa asiantuntijuudestaan. Säännölliset palaverit huolehtivat tiedonsiirrosta, kehittymisestä ja työn jakautumisesta tasaisesti. Koska yksi meistä tekee 90% etänä, olemme viimeisen vuoden aikana panostaneen paljon myös sähköiseen työjonoon ja palaverikäytäntöihin. Etäisyys ei saa olla ketteryyden este. Eikä työhyvinvoinnin! Päivittäinen kahvitunti on tärkeä osa tiimin toimivuutta.


Pieni asiantuntijatiimimme on itseohjautuva. Prosessimme ovat kevyitä ja usein hyödynnämme ja testaamme MVP-tason ratkaisuja työtämme tukevissa toiminnoissa. Hankintaprosessin vaiheiden merkintä kalentereihin on pieni teko, mutta auttaa suunnattomasti resurssointia ja jokaisen oman työviikon suunnittelua. Se on myös tapa huolehtia asioiden etenemisestä, vaikka joku meistä sairastuisi.


Pieni tiimimme eroaa paljon asiakaskuntamme organisaatioiden rakenteesta. Monessa hankintayksikössä ja kunnassa saattaa yksittäisten toimijoiden tai osastojen toiminnot mukailla ketteriä periaatteita, mutta julkinen päättäminen on hyvin hierarkkista. Yksittäinen hankinta kulkee päätösprosessin läpi useita kertoja. Jokainen niistä vie aikaa. Emme siis yhtään ihmettele, että vaikutamme nopeilta ja ketteriltä.


Meille ketteryys on myös asiakkaan kuuntelemista. Onhan ketteryyden ydinajatuksena ymmärtää mitä tehdään ja miksi. Ilman tuota ymmärrystä on hyvin vaikea kehittää. Mietimme pitkään ja päädyimme tämän olevan se tärkeä kohta, kun meitä kuvataan innovatiivisiksi. Vaikka hankintalain mukaiset menettelyt ovat ns. vakioita, kuuntelemalla ja ymmärtämällä asiakkaan oikeaa tarvetta pystymme asettelemaan vaatimukset ja laadunvertailun perusteet laadukkaasti – valitsemaan oikeat palikat toimivalle sopimuskaudelle.


Oman substanssiosaamisemme tunnistaminen ja tunnustaminen on meille tärkeää. Valmistelemme hankintoja niin monella eri alalla, että emme voi olla niissä syviä osaajia. Oma substanssiosaamisemme on hankintaprosessi, sen asiakirjat ja hankintalain soveltaminen. Hankintalaki ja menettelyt antavat meille raamit, joihin emme yritä istuttaa hankinnankohdetta vaan etsimme hankinnan kohteelle parhaiten istuvat raamit. Siksi käännymme usein markkinoiden puoleen. Markkinavuoropuheluiden kautta löydämme usein myös innovatiivisia ratkaisuja sekä vertailuperusteita. Esimerkiksi käytyjen markkinavuoropuheluiden perusteella teimme erääseen kilpailutukseen, ympäristösertifikaatin vaatimisen sijaan, ympäristövastuullisuusliitteen, josta tarjoaja sai kyllä-rastien perusteella pisteitä. Näin tilaaja pääsi nimeämään heille tärkeitä ympäristötekoja. Lisäksi heidän, ja meidän, ymmärrys alan toimintatavoista sekä vihreän siirtymän tilanteesta kasvoi. Tuota tietoa voidaan hyödyntää tulevissa kilpailutuksissa sekä hankesuunnitteluissa.


Uusiin yrityksiin, tuotteisiin, palveluihin ja liiketoimintatapoihin tutustuminen on hyvin mielenkiintoista!


Koska olemme pieni, keskusteleva tiimi, jolle on hyvin ominaista ketterä toiminta, omaksumme nopeasti erilaisia toimintatapoja ja laaja-alaisesti hankintoja työstäessä saamme paljon vaikutteita toisiltamme, sekä poikki hankinnan kohteiden. Välillä ajatuksia puidaan useamman kahvikupillisen verran ja tarvittaessa palautetaan myös liian lennokkaat ajatukset takaisin arjen tasolle.

Olemme ketteriä, mutta nopeille vaikutamme vain hyvin toimivan työnorganisoinnin vuoksi. Joku meistä sanoikin ”jos emme ole nopeita, olemme tosi hitaita”, silloin nimittäin jossakin on informaatiokatko ja prosessissa ongelma.


Jutun on kirjoittanut meidän oma Hilma, tai siis tuttavallisemmin Himmu. Himmu toimii Ju-Ha Consulting Oy:llä hankinta-asiantuntijana.

Koulutukseltaan Himmu on pukuompelija, tradenomi ja yritysneuvoja EAT. Aiemmin Himmu on toiminut teollisuudessa ohjaavissa ja kehittävissä tehtävissä sekä yrittäjänä.

Syksyn koulutukset julkaistu!

Tänä syksynä panostetaan ostamisen osaamiseen ja sen kehittämiseen.

Koulutamme kolmen päivän, neljän teeman kokonaisuuden tällä ajatuksella Raisiossa, aivan toimistomme naapurina olevan Hotelli Loimun tiloissa. Tervetuloa mukaan kouluttautumaan kanssamme!

21.9.2023 aloitetaan Julkisten hankintojen perusteilla

12.10.2023 aamupäivässä pureudutaan markkinatiedon hankintaan ja hallinnointiin. Samana iltapäivänä aiheena on Urakkahankinnan ABC.

9.11.2023 viimeistellään kokonaisuus otsikolla Toimiva sopimus ja sopimusseuranta.

Kouluttajina kokonaisuudessa toimivat Ju-Ha Consulting Oy:n oman asiantuntijat, kunkin vahvuuksien mukaisesti. Olemme käytännönläheisiä ja innostumme aiheista. Luvassa on siis mukaansatempaavat, antoisat koulutuspäivät!

Koulutuspäivään sisältyvät aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi. Halutessaan voi poiketa myös omakustanteiselle lounaalle johonkin Raision torin lukuisista ravintoloista.

Raisioon on helppo tulla. Hotelli Loimu sijaitsee aivan Raision keskustassa, joka on näppärästi teiden E8 ja E18 risteyksessä isojen, parkkikiekkoa edellyttävien parkkipaikkojen kera. Hotellin tilat ovat esteettömät. Oma toimistomme sijaitsee viereisessä rakennuksessa.

Toivotamme sinut tervetulleeksi yhteen tai useampaan koulutuspäivään kanssamme!

Toimiva sopimus ja sopimuksen seuranta 9.11.2023 – Ostamisen osaaminen-kokonaisuus

Tervetuloa Raisioon ja kouluttautumaan hankintasopimuksiin liittyen! Tämä koulutuspäivä on osa syksyn 2023 koulutuskokonaisuutta ”Ostamisen osaaminen”. Voit osallistua yhteen tai useampaan koulutuspäivään oman tarpeesi ja mielenkiintosi mukaan. Koulutukset järjestetään kerran kuukaudessa, torstaisin. Koulutukset järjestetään Raisiossa Hotelli Loimun tiloissa.

9.11.2023 koulutuspäivän teemana ovat hankintasopimukset. Onnistuneen hankinnan mittarina voidaan pitää toimivaa sopimuskautta. Mutta mistä muodostuu hankintasopimus, millaisia sopimusehtoja käytetään ja mitä oikeasti tarkoittaa ”toimiva sopimuskausi” ?

Aiheeseen pureutuvat Ju-Ha Consulting Oy:n ammattilaiset seuraavien aiheiden kautta:

      • Toimivan sopimuksen rakenne
            • mitä ostetaan?
            • vastuut ja velvoitteet
            • muutos mahdollisuudet
            • sopimusseuranta
            • sanktiot ja irtisanomisperusteet
            • YSE ehtojen soveltuvuus eri tilantesiin

        • Mitä voidaan tehdä jos homma ei toimi
              • reklamaatio
              • sopimuksen irtisanominen

        Koulutuspäivän hinta on 450e /hlö (ALV0%).

        Raision keskustaan on helppo saapua. Hotelli Loimu on esteetön. Hotellin edessä on isot parkkipaikat. Hotelli tarjoaa koulutukseen osallistujille alennusta yöpymisestä.

        Ilmoittauduthan viimeistään 2.11.2023

        Urakkahankinnan ABC 12.10.2023 – Ostamisen osaaminen-kokonaisuus

        Tervetuloa Raisioon ja kouluttautumaan urakkahankinnoissa! Tämä koulutuspäivä on osa syksyn 2023 koulutuskokonaisuutta ”Ostamisen osaaminen”. Voit osallistua yhteen tai useampaan koulutuspäivään oman tarpeesi ja mielenkiintosi mukaan. Koulutukset järjestetään kerran kuukaudessa, torstaisin. Koulutukset järjestetään Raisiossa Hotelli Loimun tiloissa.

        12.10.2023 on kaksiosainen päivä. Voit osallistu aamuun, iltapäivään tai vaikka molempiin!

        Iltapäivä kulkee otsikolla Urakkahankinnan ABC. Rautaisen urakkahankintaosaamisen omaava, pitkään teknisenä johtajana toiminut Jaana Koota rakentaa koulutuksessa kanssasi tikapuut. Tikapuiden askelmat ovat seuraavat:

        • Urakan määrittäminen
        • Urakan tavoitteet
        • Aikatauluttaminen
        • Budjetointi
        • Hankintamenetelmän valinta
        • Vaatimusten asettaminen
        • Millainen on urakkasopimus?
        • Mitä jos jotakin menee mönkään?

        Iltapäivän hinta on 230e /hlö. Mikäli osallistut myös iltapäivään on koulutuspäivän hinta on 450e /hlö (ALV0%).

        Aamupäivän teemana on Markkinatiedon hankinta ja hallinta.

         

        Raision keskustaan on helppo saapua. Hotelli Loimu on esteetön. Hotellin edessä on isot parkkipaikat. Hotelli tarjoaa koulutukseen osallistujille alennusta yöpymisestä.

        Ilmoittauduthan viimeistään 5.10.2023

        Markkinatiedon hankinta ja hallinta 12.10.2023 (aamupäivä) – Ostamisen osaaminen-kokonaisuus

        Tervetuloa Raisioon ja kouluttautumaan markkinatiedon ja viestinnän parissa! Tämä koulutuspäivä on osa syksyn 2023 koulutuskokonaisuutta ”Ostamisen osaaminen”. Voit osallistua yhteen tai useampaan koulutuspäivään oman tarpeesi ja mielenkiintosi mukaan. Koulutukset järjestetään kerran kuukaudessa, torstaisin. Koulutukset järjestetään Raisiossa Hotelli Loimun tiloissa.

        12.10.2023 on kaksiosainen päivä. Voit osallistu aamuun, iltapäivään tai vaikka molempiin!

        Aamupäivällä pureudumme markkinatiedon hankintaan ja hallintaan oman Himmumme johdolla. Himmu on toiminut aiemmin markkinointitehtävissä, järjestelmä- ja toiminnankehitystehtävissä sekä kouluttautunut yritysneuvojaksi.

        Luvassa on tiivis ja käytännönläheinen aamu! Teemoina ovat:

            • Hankinnan valmisteluprosessi hallintaan, oman substanssiosaamisen tunnistaminen
            • Aitoja työvälineitä ja tapoja markkinatiedon keräämiseen
            • Valmistelun aikainen viestintä
            • Markkinavuoropuhelun monet tavat
            • Viestintä hankinnan julkaisun jälkeen

          Aamupäivän hinta on 230e /hlö. Mikäli osallistut myös iltapäivään on koulutuspäivän hinta on 450e /hlö (ALV0%).

          Iltapäivän teemana on Urakkahankinnan ABC.

          Raision keskustaan on helppo saapua. Hotelli Loimu on esteetön. Hotellin edessä on isot parkkipaikat. Hotelli tarjoaa koulutukseen osallistujille alennusta yöpymisestä.

          Ilmoittauduthan viimeistään 5.10.2023

          eForms uudistus vaikuttaa hankintojen suunnitteluun

          TED-tietokannan uudistuksesta johtuva HILMA:n eForms-uudistus vaikuttaa tänä syksynä moniin hankintaprosesseihin. Tässä kootusti tärkeät päivät ja pointit:

          • HILMA on kokonaan poissa käytöstä 1-4.9.2023 jolloin hankintailmoituksia ei pääse selaamaan tai julkaisemaan
          • uudet eForms ilmoituslomakkeet tulevat käyttöön 18.9.2023
          • Vanhan muotoiset hankintailmoitukset ovat julkaistavissa 15.9.2023 klo 16.30 saakka
          • Muutokset koskevat nyt ensin EU-kynnysrajoja ylittäviä hankintoja
          • Ennen syyskuuta avattujen EU-kisojen muokkaus ja korjausilmoitukset tulisi tehdä syyskuun aikana
          • Ennen syyskuuta avattujen EU-kisojen jälki-ilmoitukset tulisi tehdä 10.10.2023 mennessä
          • Suosittelemme suunnittelemaan kaikki mahdolliset EU-kynnysarvon ylittävät kilpailutukset julkaisuun 18.9.2023 jälkeen
          • Muutos ei vaikuta Cloudian hankintajärjestelmässä keskeneräisiin rajoitettuihin menettelyihin, neuvottelumenettelyihin eikä dynaamisiin hankintamenettelyihin
          • Sekä HILMA että Cloudia tarjoavat aktiivisesti infoa ja koulutusta aiheesta

          LUE LISÄÄ:

          https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/

          Julkisten hankintojen perusteet 21.9.2023 – Ostamisen osaaminen-kokonaisuus

          Tervetuloa Raisioon ja kouluttautumaan julkisten hankintojen perusteissa! Tämä koulutuspäivä on osa syksyn 2023 koulutuskokonaisuutta ”Ostamisen osaaminen”. Voit osallistua yhteen tai useampaan koulutuspäivään oman tarpeesi ja mielenkiintosi mukaan. Koulutukset järjestetään kerran kuukaudessa, torstaisin.

          Ju-Ha Consulting Oy järjestää Raisiossa Hotelli Loimun tiloissa 21.9.2023 koulutuspäivän Julkisten hankintojen perusteet.

          Koulutuksessa pureudumme julkisiin hankintoihin aivan siellä perustasolla vastaten kysymyksiin mitä, miksi ja miten:

          • mitä on julkinen hankinta?
          • hankinnan asiakirjat
          • valmistelu ja aikatauluttaminen
          • miten hyvä tarjouspyyntö rakentuu
          • markkinatiedon hankkiminen
          • hankinta-ilmoitus ja sen vaatimat CPV-, NUTS-koodit sekä muut pienet yksityiskohdat

          Koulutuspäivän hinta on 450e /hlö (ALV0%).

          Raision keskustaan on helppo saapua. Hotelli Loimu on esteetön. Hotellin edessä on isot parkkipaikat. Hotelli tarjoaa koulutukseen osallistujille alennusta yöpymisestä.

          Ilmoittauduthan viimeistään 14.9.2023

          Ii:n kunta

          • Palvelumuotoilukokonaisuus yhteisöllisen työllistämisen mallin luomiseksi – kilpailutus
          • Työkykykartoitukset